Tasapaino

Tutkimuksissa on havaittu, että fibromyalgiaa sairastavilla on huonompi tasapaino kuin terveillä. Tarkkaan ei ole tiedossa, mikä tasapainoon vaikuttavista useista tekijöistä muuttuu fibromyalgiaa sairastavilla eniten. Tasapaino edellyttää näkö- ja tasapainoaistin, sisäkorvan tasapainoelimen sekä keskushermoston yhteistyötä. Lisäksi lihasten käyttämättömyys, lihasväsymys tai keskittymiskyvyn herpaantuminen vaikuttavat tasapainoon.

Jos lihasvoiman ja kestävyyskunnon harjoittelu ei onnistu kipujen ja uupumuksen tai arjen muiden haasteiden kuten ajan puutteen vuoksi, voisitko kuitenkin harjoittaa tasapainoa muutamalla pienellä kikalla päivän aikana. Se ei vaadi välineitä eikä ole erityisen raskasta, jos samalla ei harjoiteta lihaskuntoa. Sitä voi tehdä päivittäin melkein huomaamatta kotiaskareiden lomassa. Esimerkiksi harjaat hampaasi aamuin illoin ja käytät siihen noin 5 minuuttia. Jos toteutat oheisia harjoituksia, joka kerta, tulet harjoitelleeksi yli 30 tuntia vuoden aikana. Pienilläkin aktiivisilla hetkillä on merkitystä. Esimerkkejä harjoitteluohjeissa.

Tasapaino vaatii jatkuvaa harjoittelua, jota kannattaa tehdä päivittäin. Tasapainoon vaikuttaviin tekijöihin voidaan vaikuttaa liikuntaharjoittelulla. Tasapainon parantaminen on ensiarvoisen tärkeää kaatumisten ja loukkaantumisten välttämiseksi. Ikä ei ole merkittävä tekijä fibromyalgiaa sairastavien tasapainon heikkenemisessä. Myös nuorilla on haasteita tasapainon kanssa.

Tasapaino on osa liikkeiden hallintaa, mikä on eri tilanteissa sujuvan ja turvallisen liikkumisen edellytys. Hyvä kehon hallinta helpottaa päivittäisistä toiminnoista selviytymistä, koska silloin keho toimii tarkoituksenmukaisesti. Puutteellinen liikehallinta lisää rasitusvammoja sekä loukkaantumisriskiä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Liikehallintaa heikentävät monet sairaudet, ylipaino ja liikunnallinen passiivisuus.

Koordinaatiokyky on myös osa liikehallintaa. Aikuisiällä on suositeltavaa harrastaa säännöllisesti kehon sekä raajojen koordinaatiota ja liikenopeutta sisältäviä lajeja, esimerkiksi tanssia tai pallopelejä. Zumba- ja Asahi -ryhmäliikuntamuodot kehittävät erinomaisesti liikehallintaa. Kävely, uinti ja pyöräily eivät juurikaan kehitä liikehallintakykyjä.

harjoitusvideot

yhdellä jalalla seisominen ja hampaidenpesu

Tee tasapainoharjoituksista samanlainen rutiini kuin hampaiden pesu.

sukkien pukeminen seisten

Harjoita tasapainoa pukeutumalla seisten.

tandemkävely

Lisää haastetta tasapainoharjoitteluun.

tuolilta ja sohvalta nousu

Harjoita tasapainoa aina, kun nouset istumasta seisomaan.

Instruktioner

Fibromyalgian hoito askel kerrallaan

Asahi

Asahi -harjoittelulla tavoitellaan kehon ja mielen tasapainoa.

Lue lisää

Fibromyalgian hoito askel kerrallaan

Tasapaino

Tasapainoaan voi parantaa harjoittelemalla.

Lue lisää